Lentopallon miesten mestaruusliiga oli tasaisempi kuin pitkään aikaan. Siitä huolimatta pudotuspelit eivät tuoneet mukanaan yhtään yllätystä. Runkosarjan neljä parasta pudottivat sijoille 5 – 8 sijoittuneet joukkueet puoliväliserissä. Välieristä menivät eteenpäin runkosarjan ykkönen Hurrikaani Loimaa ja toiseksi sijoittunut Akaa-Volley. Ja loimaalaiset päihittivät Akaa-Volleyn finaalisarjassa puhtaasti 4 – 0.
Suomen mestaruus maistui Hurrikaanille. Seuran palkintokaapista löytyi ennen tiistaina pelattua ratkaisevaa finaalipeliä viisi hopeista hopeamitalia. Akaa-Volley ylsi nyt kolmannen kerran peräkkäin kolmen kärkeen. Toissa keväänä joukkue saavutti pronssia ja viime vuonna hopeaa.
Loimaan palloiluhalliin saapui maksimimäärä – jollei jopa ylikin – katsojia todistamaan Hurrikaanin näytöstä. Akaa-Volley kaatui saappaat jalassa, mutta selkeästi 3 – 0 (25-19, 25-20, 25-22).
- Hurrikaani oli tässä sarjassa selkeästi parempi. Kaikki kunnia heille. Me emme saaneet syötöllä rikottua loimaalaisten hyökkäystä. Siinä yksinkertaistettuna syy tulokseen, tunnusti Olli Kunnari ottelun jälkeen.
Hurrikaani hallitsi erien loppuhetkiä
Ensimmäisen erän alkuun Hurrikaani otti 7 – 3 johtoaseman. Sen jälkeiseen mentiin tasapäisesti pistein 11 – 12 ja erävoitto näytti akaalaisille vielä mahdolliselta. Loppu meni kuitenkin kotijoukkueen piikkiin 7 – 4. Viimeisen pisteen hyökkäsi onnistuneesti hyvän finaalisarjan pelannut Eetu Häyrinen.
Kakkoserä eteni piste pisteeltä tilanteeseen 14 – 12. Kunnarin ottama aikalisä ei tällä kerralla purrut, vaan Hurrikaanin Väinö Rahko teki pisteen suoraan syötöstä. Ja kun tuon jälkeen Akaan hakkuri Matéj Šmídl epäonnistui kolmesti hyökkäyksissään, kotijoukkue siirtyi ratkaisevaan 18 – 12 johtoasemaan.
Kolmas erä oli ottelun tasaisin. Akaa-Volley sinnitteli mukana tasatilanteeseen 10 – 10. Mutta tuon jälkeen Akaa-Volleyn hyökkäykset tukehtuivat Hurrikaanin tehokkaaseen torjunta-puolustuspelaamiseen. Ottelun viimeisen pisteen teki meille akaalaisille niin rakas Greg Petty lyömällä pallon torjunnan käsien kautta kentän rajojen ulkopuolelle.
Hurrikaanin taso oli laajempi
Koko finaalisarjan ajan Hurrikaanin passari Santeri Välimaa pystyi hyvin toimineen vastaanottopelin vuoksi pyörittämään mestarijoukkueen hyökkäyksiä monipuolisesti. Tiistainakin koko hyökkäyskalusto päätyi selkeästi plussalle (+32), kun Akaa-Volleyn plus-miinustilasto näyttää lukemaa +9.
Hurrikaanin parhaana palkittiin ansiosta Petty (18/+9) ja Akaa-Volleylta ties monennenko kerran Šmídl (17/+5). Hurrikaanin Häyrinen onnistui mainiosti ja hänen tilastonsa näyttää lukemia 13/+8. Akaa-Volleyn joukkueesta kannattaa erikseen mainita vielä Petteri Tyynismaa, jonka yhdeksästä hyökkäyksestä syntyi seitsemän pistettä. Lisäksi keskipelaaja otti joukkueelleen kaksi pistettä torjunnoilla.
Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen oli tyytyväinen joukkueen suorituksiin kauden aikana.
- Iso kiitos koko joukkueelle, taustavoimille ja kannattajille. Challenge Cupin pronssimitali oli loistava saavutus ja jää suomalaisen lentopallon historiaan. VaLePan nujertaminen Mestaruusliigan välierissä oli niin ikään merkittävä saavutus ottaen huomioon edelliskausien sijoitukset ja keskinäiset kohtaamiset. Ja nyt saavutettu kolmas mitalisija putkeen Mestaruusliigassa on saavutus, josta kannattaa olla ylpeä.
Myös Kunnari oli pettymyksenkin hetkellä positiivisella mielellä.
- Kyllä kai voidaan todeta, että otimme seurana ja joukkueena pieniä askelia eteenpäin. Etenkin se hyvin sujunut europelien sarja osoitti, että kehittymistä tapahtuu.
Nyt Akaa-Volleyssa suunnataan katse jo tulevaan. Lähiviikkoina julkaistaan ensi kauden pelaajasopimuksia, joten pysykäähän kanavalla.
Akaa-Volley ja sen uskolliset kannattaja onnittelevat Hurrikaani Loimaata. Kuva: Juuso Riponiemi
Comments