Akaa-Volley päihitti (odotetusti ?) Karelian Hurmoksen lukemin 1-3 (20-25,25-19,16-25,22-25) jälkimmäisen kotisalissa. Ehkä tulos oli sikäli odotettu, että Hurmos pelaa melko kokemattomalla joukkueella, jossa puolella pelaajista ei ollut ennen kauden alkua kokemusta Suomen korkeimmasta sarjatasosta. Hurmos taisteli kuitenkin hienosti ja vei ottelun toisen erän nimiinsä lähes näytöstyyliin.
Akaa-Volley lähti otteluun passaria lukuun ottamatta samalla kokoonpanolla kuin kotona Tiikereitä vastaan. Nyt peliä rakentamaan lähti Lasse Jäntti. Ottelun ensimmäisen pisteen teki kuitenkin hakkuri Matěj Šmídl kapteeni Panu Pitkäsen passista.
Ykköserän erikoisuus oli se, että Akaa-Volley teki yhdeksän ensimmäistä pistettä. Valitettavasti niistä kolme kuitenkin syöttövirheellä kotijoukkueen sarakkeeseen. Panu oli näkyvästi esillä ykköspallon lisäksi myös erän lopussa: keskipelaaja osallistui hienosti puolustukseen ja jakeli syöttöviivalta vaikeita aloituksia.
Toisen erän hahmo oli Hurmoksen kokenut Ville Louhela (32 vuotta). Monipuolinen pelaaja oli jo jättänyt liigakentät taakseen, mutta päätti tulla auttamaan joukkuettaan, kun kutsu kävi. Tällä kerralla Louhela nähtiin keskipelaajana, kun viime vuosina ja Hurmoksen edellisessä liigapelissä mies pelasi hakkurina.
Kolmannen erän alussa näytti siltä, että Olli Kunnarin suojattien syöttötehot jäivät pitkän erätauon jälkeen pukuhuoneeseen. Erää mentiin tasapäisesti aina puoliväliin saakka tilanteeseen 12-12. Lopussa Akaa-Volleyn rutiini – ja Pozo Hernandezin näyttävä puolustuspelaaminen – vei akaalaiset selvään voittoon.
Ratkaisueräänkin Hurmos pääsi hienosti mukaan. Tilanteesta 5-5 Akaa-Volley lähti kuitenkin piste pisteeltä karkuun. Hakkurimme Šmídl nosti hienosti tasoaan, kun sitä erityisesti tarvittiin. Itse asiassa hetken näytti siltä, että Hurmos jää jalkoihin oikeinkin rumasti. Mutta kuten on monesti aiemminkin koettu: lentopallo on pyöreä eikä vastustajalle pidä antaa yhtään siimaa. Vähitellen joensuulaiset kirivät eroa umpeen ja lopulta eroa jäi vain kolme pistettä.
Pozo muistutti ottelun tiedotustilaisuudessa rauhallisuuden tärkeydestä.
- Puolustuksen onnistuminen on kiinni rauhallisuudesta. Muutoinkin olimme tänään vahvempia nimenomaan henkisellä puolella – se näkyi etenkin jatkopallojen onnistumisissa.
Olli korosti etenkin joukkueensa hyökkäystehoja.
- Kyllä meidän hyökkäys oli tänään kaveria tehokkaampi.
Huomenna lauantaina Akaa-Volley kohtaa Savo Volleyn Siilinjärvellä. Seki ottelu on seurattavissa Ruutu +-palvelussa.
Pozo Hernandez oli yksi Akaa-Volleyn voiton takuumiehiä Joensuussa.
Comments