Akaa-Volley hankki etulyöntiaseman tšekkiläistä AERO Odolena Vodaa vastaan CEV Challenge Cupin kolmannen kierroksen avausottelussa. Tulos Akaa Areenalla oli kotijoukkueen hyväksi 3 – 1 (25-22,13-25,25-23,28-26). Näin ensi viikon vieraspelissä Odolena Vodassa akaalaisilla on hyvät saumat cupin kahdeksan parhaan joukkoon selviämiseen. Ottelun voittaminen ja jopa 3 – 2 tappio toisi jatkopaikan. Mikäli AERO odolena Voda voittaa ottelun 3 – 0 tai 3 – 1, pelataan yksi ylimääräinen erä, joka ratkaisee jatkopaikan.
AERO Odolena Voda tulee reilun 6000 asukkaan pikkukaupungista vain reilut 10 kilometriä Prahasta pohjoiseen. Alueella on historian saatossa ollut aina runsaasti vettä ja näin voda (vesi tšekiksi) on päässyt myös kaupungin nimeen. AERO puolestaan viittaa Aero Vodochodyyn, kaupungissa toimivaan lentokonetehtaaseen.
AERO Odolena Voda on aivan eri luokan joukkue kuin edellinen eurovastustaja, serbialainen Ribnica Kraljevo. Tässä kokoonpanossa lähes kaikki pelaajat ovat 1990-luvulla syntyneitä lentopalloilijoiksi parhaassa iässä olevia tekijöitä. AERO Odolena Voda esimerkiksi päihitti kotoisessa liigassaan puhtaasti 3 – 0 samaisen VSVK ĆEZ Karlovarskon, joka pudotti VaLePan CEV Cupista.
Akaa-Volleyn vastaanotto helisemässä
Ottelun alussa molemmilla joukkueilla oli ehkä lievää yliyrittämistä. Akaa-Volleyn kolme ensimmäistä syöttöä epäonnistuivat ja AERO Odolena Voda puolestaan sortui kahteen verkkovirheeseen. Vähitellen kotijoukkue sai pelinsä käyntiin ja johti erää parhaimmillaan 10 – 6. Tšekkijoukkue kiipesi vielä tasoihin ja erä ratkesi vasta Akaan kapteeni Panu Pitkäsen väkevään syöttövuoroon. Erän viimeisen pisteen takoi hakkuri Matěj Šmídl niin ikään syöttöviivan takaa.
Kakkoserää vieraat veivät väkevästi alusta lähtien. Sali oli käynyt pelaajille tutuksi ja Akaa-Volley sai maistaa omaa lääkettään. Tšekkipelaajat saivat syötöllä akaalaisten vastaanoton rikki. Akaa-Volleyn hyökkäystehot putosivat radikaalisti. Vasta tappiolukemissa 8 – 17 Olli Kunnarin valmennettavat alkoivat saada myös onnistumisia tililleen. Lopulta erä päättyi passari Ilja Ivanovin syöttövirheeseen.
Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä. Nyt Akaa-Volleykin sai useampia hyökkäyksiä jäämään vieraiden kenttäpuoliskolle. Vastaanoton tarkentuminen antoi avaimet AERO Odolena Vodan haastamiseen. Tilanteesta 10 – 10 Akaa-Volley kiipesi muutaman pisteen johtoon, mutta ensimmäisen erän tavoin puolalaisen Marcin Krysin valmentamat tšekit nousivat taistelemaan erävoitosta. Kotijoukkue oli yleisön riemuksi ykköserän tapaan lopussa terävämpi. Viimeisen pisteen teki Petteri Tyynismaa torjumalla Vladislavs Blumbergsin.
Neljännen erän alkuun Šmídl onnistui syötöissään ja vieraat ottivat aikalisän jo lukemissa 3 – 0. Kotijoukkueen harmiksi ottelu tasoittui Kamil Durskin syöttövuorolla. Tšekin maajoukkuepelaaja Jan Svobodan onnistuneet suoritukset sekä verkolla että syöttöviivalla veivät vieraat johtoasemaan 15 – 17. Näin erän ratkaisuhetkille mentiin kotijoukkueen ollessa takamatkalla. Lopulta erä meni jatkopalloille ja 478-päinen yleisö sai nähtävää koko rahan edestä. Tällä kerralla Ivanov sai kunnian päättää erän ja ottelun ässäsyötöllään.
Kuumat oltavat Tšekissä
Akaa-Volleyn europelit siis jatkuvat ensi keskiviikkona AERO Odolena Vodaa vastaan Tšekissä. Joukkueessa on suomalainen libero Miro Rasinperä. Rovaniemeltä viime kauden jälkeen maailmalle lähtenyt Rasinperä toivotti Akaa-Volleyn tervetulleeksi joukkueensa kotisaliin. Aamulehden haastattelussa mies kutsui salia hornankattilaksi:
"Voin taata ettei vastustajalla ole mukavat oltavat siinä huutomyrskyssä. Syöttö on meidän tavaramerkki. Akaa sai siitä nyt hiukan esimakua. Toisessa pelissä lyödään lisää löylyä kiukaalle."
Alkulämmittelyn aikana kioskissa voi olla vaarallista!
Comments