top of page
Writer's pictureHarri Mattila

Akaa-Volley vastaan Raision Loimu – voitto kelpaisi kummallekin

Keskiviikkona vietetään suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivää. Onpa siinä Akaa Areenaan juhlallista taivaltaa, kun siniristiliput liehuvat lipputangoissa. Ja juhlallinen on tunnelma myös areenan sisällä.


Akaa-Volley ja Raision Loimu ovat perinteisesti järjestäneet värikkäitä peli-iltoja. Tällä kaudella Mestaruusliiga on osoittautunut niin tasaiseksi, että lopullisia sijoituksia jaetaan vielä runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Voitto ja kolme lisäpinnaa sarjataulukkoon kelpaisi kummallekin puolelle verkkoa.


Mutta voidaanko keskiviikon lopputulosta ennustaa tilastoja tarkastelemalla? Joukkueethan ovat kohdanneet jo kahdesti tällä kaudella.


Kun raisiolaiset vierailivat Akaassa lokakuussa, tilastot saattavat hieman ’valehdella’. Syypäänä tuohon valehteluun on Akaa-Volleyn Petteri Tyynismaa. Keskipelaaja oli tuolloin vasta toipumassa kesän loukkaantumisesta ja puuttui ottelun pöytäkirjasta.


Joka tapauksessa lokakuussa vain tunnin ja 18 minuuttia kestänyt ottelu oli oikeastaan kaikilta osiltaan Akaa-Volleyn dominointia. Kunnarin valmennettavat veivät syöttöpelin selkeästi ässälukemin 7-1. Kun Jere Heiskasen ja Louis Pineaun vastaanotto toimi kerrassaan mainiosti (edellinen 67% ja jälkimmäinen 78%), passari Ilja Ivanovin oli mukava rakentaa peliä hymy korvissa saakka. Koko joukkue oli tilastoissa selkeästi plussan puolella (+22). Loimun pelaajien yhteissaldo jäi 9 pinnaa miinukselle.


Toisen kerran nämä joukkueet kohtasivat joulun jälkeen. Kinkut, rosollit ja erilaiset laatikkoruoat painoivat pelaajien vatsassa, mutta Raisiossa 776 katsojaa sai nähtäväkseen erittäin viihdyttävän viisieräisen kamppailun. Nyt oli Tyynismaakin jo kehissä ja teki kolmeen erään lukemat 8/+5. Mutta ei Akaa-Volleyn keskipeli ole pelkästään Tyynismaan varassa; Antti Taponen kirjasi Raisiossa peräti seitsemän torjuntapistettä.


Tähän Loimun kotipeliin Kari Raatikainen oli saanut viritettyä orkesterinsa aivan toisenlaiseen vireeseen kuin mitä lokakuussa nähtiin. Ottelu olisi voinut aivan hyvin päättyä 2-3 lukemien sijaan erin 3-2. Raisiolaiset tekivät ottelussa neljä pistettä enemmän kuin akaalaiset (112-108) ja nyt yhteenlasketut saldot näyttivät raisiolaisten hyväksi +26/+19. Ratkaisueräkin meni jatkopalloille (14-16).


Oletettavasti Raisiossa on panostettu kovasti vastaanoton tarkentamiseen. Lokakuussa joukkue nosti palloja parhaassa erässä 71 prosentin tarkkuudella ja heikoimmassa lukema putosi 35:een. Välipäiväpelissä taso vaihteli samoin: neljännessä erässä 62 prosenttia ja viidennessä 27. Luultavasti Akaa-Volleyn videonauhuri on kelannut noita eriä läpi muutamaankin otteeseen.


Vaikka noita tilastoja kuinka tuijottaisi, niistä ei löydy Kalevalan päivän ottelun voittajaa. Pallo on edelleen pyöreä ja se kuuluisa päivän kunto ratkaisee.


Molemmilla joukkueilla ovat tiettävästi rosterin kaikki herrat terveinä ja uhkuvat näyttöhaluja. Pääsevät nyt esittelemään taitojaan maajoukkueen uudelle päävalmentajalle. Tuoko se jotakin uutta jännitettä pääkoppaan ja sitä myöten myös suorituksiin? Nähtäväksi jää.


Ja onhan se nähtävä. Akaa Areenalle siis keskiviikkona klo 18.30 alkavaan peliin. Lippuja ennakkoon Kuntoaskel Oy:stä (Viiala), Neste-huoltamolta (Toijala) ja Öljymäen Kyläkuppilasta (Urjala). Myös Ruutu+ -palvelu on jälleen paikalla.



Onko keskiviikkona jälleen Taposen Antin päivä?

116 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page