Akaa-Volley voitti lauantaina 1062 katsojan edessä Hurrikaani Loimaan 3-1 (25-21,25-21,23-25,25-23) ja palasi runkosarjan kärkeen.
Kuten oli odotettavissa, ottelu eteni koko ajan tasaisissa merkeissä. Heti ensimmäistä palloa taottiin, torjuttiin, puolustettiin, toimitettiin ja vaikka mitä niin, että nopea katsoja olisi ehtinyt käydä kahvilla ja vessassa vaikka kahdesti ja silti nähnyt ratkaisun. Ratkaisu tuli Jaylen Jasperin kakkospaikan hyökkäyksestä, joka lipsahti loimaalaistorjunnasta katsomon puolelle.
Tasaista kamppailua kuvasi myös se, että molemmat valmentajat – niin Akaan Olli Kunnari kuin Loimaan Olli Kuoksa – turvautuivat aikalisään heti, kun vastustaja pääsi kahdenkin pisteen etumatkalle. Pääasia kamppailussa oli se, että katsomossa oli tunnelma korkealla heti alusta lähtien. Erinomaista valmentautumista pudotuspelejä varten.
Kaikki erät olivat erittäin tasaisia. Kahdessa ensimmäisessä kotijoukkue oli astetta huolellisempi ratkaisupalloissa ja vei ne lopulta yllättävänkin selkeästi. Kolmannessa erässä vieraat näyttivät, että pesee sitä Loimaankin suunnalta, kun erää ryhdytään ratkaisemaan. Lopulta Hollands päätti erän vieraiden eduksi onnistuneella nelospaikan hyökkäyksellään.
Neljättä erää Hurrikaani vei alussa muutaman pisteen erolla, kunnes kotijoukkue tuli tasoihin lukemiin 10-10. Hetki mentiin tasoissa, mutta syöttökone Gianni vei loimaalaiset jälleen parin pisteen johtoasemaan. Akaa-Volleyn onneksi syöttöputki katkesi ajoissa ja tilanteessa 16-16 oltiin jälleen tasoissa. Illan ehkä näyttävin pallo nähtiin, kun Akaa-Volley nousi johtoasemaan 21-18. Puolustuspelaaminen oli kerrassaan näyttävää verkon molemmilla puolilla. Seppäsen kokeneet sormet ratkaisivat pisteen akaalaisille. Lopulta ottelu ratkesi Niinivaaran syöttövirheeseen.
Häviöstä huolimatta Hurrikaanin Häyrinen nautti pelaamisesta.
- Mukavia pelejä nämä tasaiset kamppailut. Olemme lähestyneet Akaa-Volleyta peli peliltä. Toivottavasti vielä kohtaamme keväämmällä.
Akaan Antti Taponen ei palkinnosta huolimatta ollut täysin tyytyväinen otteisiinsa.
- Nolla torjuntapistettä. En itse olisi palkintoa itselleni antanut. Jännittävä ottelu joka tapauksessa.
Kuoksa kaipaili Mestaruusliigaan enemmän kovatasoisia otteluita.
- Jos haluamme koulia suomalaisia kansainvälisille kentille, tällaisia otteluita tarvitaan. Pallot olivat ehkä liiankin pitkiä. Pitäisi pystyä tappamaan nopeammin.
Kunnarikin kiitteli sitä, että joukkue pakotetaan pelaamaan täydellä teholla.
- Vaatimustaso Hurrikaania vastaan on niin korkealla, että tosissaan pitää mennä joka tilanteeseen. Hieno tapahtuma yli 1000 katsojan edessä. Toivottavasti sama tunnelma jatkuu seuraavat viikot.

Comments