top of page
Writer's pictureHarri Mattila

Akaa-Volley makeaan kotivoittoon


Akaa-Volley otti kotisalissaan makean 3 – 1 (25-19,31-29,23-25,32-30) voiton VaLePasta.


Pikkujoululauantai alkoi Akaassa miinusmerkkisesti. Lämpömittari näytti -8,8 ˚C ja sairastuvalla makasi kaksi Akaa-Volleylle tärkeää pelaajaa. Panu Pitkänen köhii jo toistamiseen lyhyessä ajassa ja Antti Taposen toipuminen ei ollut edennyt vielä riittävän pitkälle. Ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella tarvittiin farmiapua. Puhelin kouraan ja Lempo-Volleyn Aatu Pöllänen kuvitteellisen puhelinlangan toiseen päähän.


Pöllänen ei suinkaan ole noviisi liigatasolla. Keskipelaajalla on takanaan neljä kautta ja 121 ottelua maan korkeimmalla sarjatasolla. Muutaman vuoden takaa miehen nimi löytyy myös Akaa-Volleyn listoilta, joten mihinkään aivan uuteen ja outoon tilanteeseen Kauhavan Wisan kasvattia ei kutsuttu.


Myös VaLePalla oli ongelmia keskialueella, sillä vahvaa alkukautta pelannut Jakob Ekman oli valmentaja Janne Kangaskokon sanoin jätetty lievän flunssan kourissa kotiin.


Tasaista vääntöä


Ottelun ensimmäistä erää sävyttivät VaLePan syöttövirheet ja toisaalta kotijoukkue ei tahtonut pysyä irti verkosta. Tasaväkisesti edettiin aina erän lopulle asti. Kun syöttöviivalle asettui ilkeitä leijoja lähettävä Akaan Petteri Tyynismaa, kotiyleisö sai hurrattavaa. Onnistunutta syöttövuoroa sävyttivät pari ässääkin ja äkkiä edettiin eräpallotilanteeseen. Viimeinen piste Akaa-Volleyn sarakkeeseen syntyi VaLePan kokeneen passarin Mikko Eskon harvinaisesta käsittelyvirheestä.


Toista erää vieraat veivät muutaman pisteen etumatkalla koko ajan lähes loppuun saakka. Kumpikaan joukkue ei yltänyt varsinaisiin mainetekoihin. Pari näyttävää ykköshyökkäystä ja Akaa-Volleyn muutama ässäsyöttö toki saivat yleisön hurraamaan. Pozo Hernandezin ässällä kotijoukkue siirtyi ensimmäisen kerran pisteen johtoasemaan 19-18. Siitä lähdettiin ratkomaan erää tasaväkisesti piste pisteeltä. Molemmille tarjottiin mahdollisuutta päättää erä. Akaa-Volleyn kuudes eräpallo tuotti tuloksen, kun hienon erän pelannut Pozo löi nelospaikalta pallon vieraiden torjunnan kautta katsomoon.


Myös kolmas erä lähti vierasvetoisesti lukemiin 3 – 6, mutta nyt isännät ryhdistäytyivät nopeammin ja ottivat seuraavat pisteet 6 – 1. Jälleen lähdettiin erää viemään tasaväkisesti ilman erityisiä kohokohtia, kunnes Akaan hakkuri Matěj Šmídl onnistui pariin otteeseen ja Kangaskokko kutsui ValePan kuusikon aikalisälle tilanteessa 16 – 13. Juttutuokio toi tulosta ja vieraat olivat jälleen pelissä mukana. Urpo Sivula ratkaisi erän kahdella perättäisellä ässäsyötöllään.


Neljännen erän alku jatkoi kahden edellisen käsikirjoitusta. VaLePa hankkiutui kolmen pinnan johtoon 4 – 7, kunnes Akaa-Volley sai koneensa täyteen höyryyn. Jiri Leinosen näyttävä puolustus ja Gabriel Francan vähintään yhtä näyttävä hyökkäys veivät vieraat jälleen kolme pisteen johtoasemaan 7 – 10. Nyt tuo johto kesti pidempään, mutta koko ottelun varmin syöttäjä Akaan passari Lasse Jäntti toi omalla syöttövuorollaan kotijoukkueen tasoihin 15 – 15. VaLePa kävi vielä kolmen pisteen johdossa, mutta valmentaja Olli Kunnarin taktinen silmä vei erän ratkaisun jälleen jatkopalloille. Viimeisten pallojen ajaksi passariksi otettiin Jäntin tilalle Ilja Ivanov. Jännittävien vaiheiden jälkeen ottelun viimeinen piste syntyi Pozon pysäytettyä Sivulan kakkospaikan hyökkäyksen.


Akaa-Volleyn kaikkien aikojen kolmas voitto VaLePasta


Akaa-Volley onnistui VaLePan kaadossa vasta kolmannen kerran liigaurallaan. Voitto maistuikin erityisen makealta otteluruuhkan keskellä. Akaa-Volley on pelannut jo 12 sarjakierrosta ja lisäksi neljä Challenge Cup -peliä. Seuraava koitos on jo maanantaina TUTO-Volleyn vierraana Turussa.


Hakkuri Šmídl hymyili leveästi ottelun jälkeen.

- Olipa mukava pelata VaLePaa vastaan. Toki olemme hieman väsyneitä matkustelun jälkeen (Serbian reissu viikolla), mutta tykkään pelata täällä ja yleisö on niin hienosti mukana, että sitä jaksaa.

-

Sivula olisi halunnut joukkueeltaan enemmän huolellisuutta.

- Olen sitä aina painottanut, että helpot pallot ne ratkaisevat tasaisia otteluita. Kun pallo tulee kahtasataa päin näköä, niin ei sitä yleensä saakaan puolustettua. Mutta helpot pitää pelata huolellisesti.


Kangaskokko korosti Akaa-Volleyn olleen terävämpi nimenomaan erien loppuhetkillä.

- Aloitettiin heikosti, mutta parannettiin loppua kohden. Erien lopuissa pitää olla tarkempi. Nyt Akaa-Volley otti tärkeitä torjuntoja ratkaisupalloissa.


Kunnari kiitteli Lempo-Volleyn apua.

Hyvät fiilikset toki. Voittaminen on aina kivaa ja etenkin kotisalissa se maistuu. Pari kaveria oli sairaana ja kiitokset Pölläsen Aatulle hyvästä panoksesta tässä pelissä.


Aatu Pöllänen nähtiin pitkästä aikaa Akaa-Volleyn sinivalkoisessa edustusasussa.




139 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios


bottom of page