Akaa-Volleyn matka tämän kauden Challenge Cupissa päättyi Lissabonissa. Suurseura Sporting Lissabon ei nöyrtynyt akaalaisille kuten turkkilainen Arkas Izmir alkusyksystä.
Portugalilaiset voittivat ensimmäisen osaottelun Akaassa lukemin 1-3. Niinpä Akaa-Volleyn olisi pitänyt Lissabonissa yltää pieneen ihmeeseen, Ensin olisi pitänyt kaataa isäntäjoukkue selkeästi 1-3 tai 0-3 ja sen jälkeen vielä ratkaiseva kultainen erä. Lissabonissa päädyttiin tulokseen 3-0 (25-22,25-16,25-21) ja Sporting jatkaa seuraavalle kierrokslle.
Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen aivan kalkkiviivoille asti. Ratkaisu syntyi vasta aivan lopussa, kun portugalilaiset saivat neljän pisteen etumatkan 22-18. Kun vastakkain on kaksi tasaväkistä joukkuetta, tuosta asemasta on takaa-ajajan vaikeata nousta enää erävoittoon.
- Valitettavasti muutamat omat virheet erän lopussa käänsivät tuloksen kotijoukkueelle. Tämä erä oli otettavissa, harmitteli Akaa-Volleyn kapteeni Niklas Seppänen.
Kakkoserässä isännät ottivat ohjat käsiin heti alusta alkaen. Akaa-Volley pyristeli taistelussa mukana lukemiin 13-13. Tuosta eteenpäin Sporting Lissabon vei pisteet 12-3.
- Toisessa erässä portugalilaiset lisäsivät ruutia aloituksiinsa ja meidän vastaanotto oli helisemässä. Valitettavasti ero repsahti lopussa noinkin selväksi, sanaili Seppänen tilastopaperit kourassaan.
Kolmannessa erässä joukkueet olivat tasoissa vielä tilanteessa 11-11. Sen jälkeen kotijoukkue piti johtoasemansa loppuun asti, vaikka Akaa-Volley kävi vielä iholla lukemissa 22-21.
- Tämän otteluparin ratkaisi tappio kotisalissa. Se ottelu olisi ollut voitettavissa. Mutta eipä auta jälkikäteen surkutella, eteenpäin vaan, pohti Seppänen Lissabonin illassa.
Tappiosta huolimatta Akaa-Volley on osoittanut pystyvänsä haastamaan Euroopan huippuseuroja tasaväkisesti.
Nyt Olli Kunnarin valmennettavat voivat keskittyä tämän kauden kotimaiseen cupiin ja Mestaruusliigaan. Jälkimmäinen jatkuu jo tulevana lauantaina klo 17. Akaa Areenalle saapuu vieraaksi kauden sensaatio TUTO Volley. Ja Suomen Cup on edennyt jo välierävaiheeseen. Akaa-Volley matkustaa Kuopioon Savo Volleyn vieraaksi tammikuun toisena päivänä.
Komentar