Etukäteen pohdittiin, kuinka tasainen kamppailu Akaa Areenalla nähdäänkään. Savo Volley oli talven mittaan lievästi sanoen kiusannut isäntiään. Odotettavissa oli tiukka ja lämmin ottelu. Lämpöä ajoittain koettiinkin, mutta lopulta Akaa-Volley oli isäntä omalla areenallaan. Ottelun lopputulos oli selkeä 3-0 (25-23,25-13,25-22)
Ottelun avauskuusikoissa oli ainoastaan yksi hieman yllättävämpi valinta. Savo Volleyn luottolaituri Michael Michelaun nimeä ei löytynyt koko pöytäkirjasta. Lieneekö pelätty flunssa ehtinyt itäiseen Suomeen. Jos näin, niin toivottavasti muu joukkue välttyy tartunnalta.
Akaa-Volleyn kuusikko maanantai-iltaan oli Ilja Ivanov, Petteri Tyynismaa, Jaylen Jasper, Antti Taponen, Spencer Olivier ja Niklas Seppänen. Libero Joel Andersson lähti hoitamaan hommiaan ilman viime viikkojen vahvaa sormiteippausta.
Savon Jere Tikkala palasi toissa kauden kotisaliinsa ja esiintyi ottelun alussa edukseen. Avaukseksi yleispelaaja otti joukkueelleen kaksi pistettä suoraan syöttöviivalta. Kaikkiaankin Tikkalan ensimmäinen erä oli onnistunut (6/+3). Erää vietiin lähes viimeiselle kalkkiviivalle saakka savolaisvedossa. Parissa viimeisessä pallossa kotijoukkue oli terävämpi. Yksi erikoisuus erässä nähtiin: Savon Tommi Siirilän ja Kaleb Jennesin katsottiin peittäneen syöttötilannetta nostamalla kätensä hartialinjan yläpuolelle aivan rinnakkain. Sehän ei uuden säännön mukaan ole sallittua.
Kakkoserää kotijoukkue vei selkeästi noin puolivälistä lähtien. Syöttövuorossa ollut Jasper onnistui erinomaisesti ja vei akaalaiset neljän ässän säestämänä aina tilanteeseen17-10. Erän erikoisin pallo nähtiin tilanteessa 23-13. Andersson sattui jatkopallossa olemaan selällään juuri oikeassa kohdassa ja onnistui pelastamaan pallon peliin isovarpaallaan. Katsomossa oli hauskaa. Erän tilastoissa erottui Jasper lukemilla 6/+6. Hakkurille ehkä epätyypillisesti vain yksi kuudesta pisteestä tuli hyökkäyksellä.
Pitkä erätauko vei Siirilän penkille ja Leo Laitinen pääsi näyttämään Savon valmentaja Arttu Keräselle omaa pelikuntoaan. Piste pisteeltä kotijoukkue lähti kuromaan eroa vieraisiinsa. Tilanteessa 10-6 Keränen turvautui ensimmäiseen aikalisään. Tilanteessa 14-7 Jennes purnasi itselleen varoituksen ja sai katsella keltaista korttia. Ja heti perään Joonas Jokelan mielenosoitus toi savolaisille punaisen kortin ja Akaa-Volleylle ilmaisen pisteen.
Savo ei kuitenkaan antautunut, vaan kipusi vielä kahden pisteen päähän 16-14. Seppänä toimi jälleen Tikkala kolmella ässäsyötöllä. Hetkeä myöhemmin Jennes hyökkäsi tilanteeksi jo 18-17. Akaa-Volley kiipesi lopulta erä- ja otteluvoittoon. Ottelun viimeinen piste tuli Tikkalan syöttövirheestä.
Akaan penkillä nähtiin myös kuntoutuva Sakari Mäkinen. Titteli oli komea: henkinen valmentaja.
- Meidän kovempi rutiini ratkaisi tätä ottelua. Ensimmäisessä erässä savolaiset onnistuivat lähes kaikessa, mutta sen jälkeen meidän syöttö murensi heidän vastaanottoaan ratkaisevasti. Tilastoja en ole nähnyt, mutta väittäisin, että meidän laitahyökkäys puri hienosti tänään, pohti Mäkinen ottelun jälkeen.
Savon Brett Sheward toi julki sen, minkä moni muukin on kauden aikana todennut.
- Kun Akaa-Volley pelaa tuolla tasolla, se on vaikea voitettava kelle tahansa.
Kapteeni Seppänen ylisti Akaa-Volleyn ulkomaalaisvahvistuksia.
- Jaylen ja Spencer käyvät niin korkealla, että ovat vaikeita torjuttavia. Lisäksi tänään parhaana palkittua Joelia ei voi liikaa kehua. Liberomme ottaa vastaanotossa vastuuta isolla tontilla. Tavallaan näkymätöntä työtä, mutta helpottaa meidän muiden pelaamista huomattavasti.
Andersson on jo ratkaissut kauden PROlibero -kisan nimiinsä. Palkintona on reilut 2000 euroa, josta hänen tulee kisan sääntöjen mukaan lahjoittaa puolet valitsemansa seuran juniorityöhön.
Akaa-Volleyn seuraava peli on Raision Loimua vastaan ensi viikon keskiviikkona vieraissa.

Comments